Lapinnoituus
Ihana ap_ril_li oli tänään meillä kylässä ja tekemässä nauhurin kera tutkimusta lapinnoituudesta. Se on vielä vähän hankala termi, olen yrittänyt lanseerata sen kuvaamaan lapin alueen noituuden erityispiirteitä, jotka erottavat sen muusta suomalaisesta kansanuskosta ja magiasta sekä toisaalta myös shamanismista ja saamelaisesta perinteestä. 

Siellä noituus kulkee kykynä, Tietämisenä, Näkemisenä ihmisissä ja tietyissä suvuissa. Hyvin pitkälti se kulkee rinnakkain kristinuskon kera. Joskus etelän uuspakanallisissa piireissä on vaikeata selittää, miten ihmiset voivat olla uskovaisia kristittyjä ja samalla harjoittaa perinteistä noituutta. Noituudesta ei ehkä terminä puhuta, sitä ei eriytetä, se vaan on: katokko ko sillä on niitä kykyjä, tiesikkösie, että soon pienestä asti nähny unia, sillä on kyllä semmoset silmät, että se tietää asioita...

Juttelin isän kanssa puhelimessa lapinnoituudesta. Tuumimme yhdestä suusta, että se joko on tai se ei ole - sitä on suvussa ja ihmisessä herkkyytenä ja kykynä, tai sitä ei ole. Uskontonsa voi jopa valita ja päättää. Noituus joko on tai se ei ole. Jos siihen on kasvanut suvun piirissä, ei sen kanssa voi tehdä valintaa uskooko siihen vai eikö usko. Se on yhtä faktillisesti totta kun pihalla nököttävä punainen polkupyörä. 

Ei sitä auta alkaa miettimhään, että noo uskonko mie että soon siinä vai enkhään mie uskokhaan. Se vaan on. Jos pienestä asti on Tietänyt asioita, ei sitä voi kääntää ihmisestä pois, sulkea ulos. Toisaalta uuspakanallisessa kontekstissa olen oppinut, että noituus on myös taito jota voi kehittää ja harjoittaa - mutta uskon, että ihmisen luontaiset kyvyt ja taipumukset ohjaavat oppimista ja liittyvät siihen miten pitkälle taitoa voi kehittää.

Meillä on äidin suvun tutkimisen myötä vasta noussut esille noituuden, parantamisen, maahisuskon ja kykyjen laajuus suvussa. Toivottavasti samalla nousee ylpeys ja mielenkiinto asiaa kohtaan. Melkein joka toinen vanha mamma oli tunnettu konsteistaan tai kyvyistään. Isoisän isoisän äiti taisi jopa latinankielisiä loitsuja 1800-luvun lopulla. Syvälle suvun historiaan menevät juuret kasvavat suoraan sydämeen. On tavattoman hienoa, tärkeää ja merkityksellistä löytää itsensä pakanana, noitana ja tietäjänä omalta paikaltaan sukupolvien ketjusta. Lähipiirissäkin ymmärretään suvun historia, eikä ajatella uuspakanuutta pelkästään nuoren polven muoti-ilmiönä, vaan suvun ja paikkakunnan taipumusten ilmentämisenä uuden viitekehyksen kautta.